Routasisarukset

Kuva: Wsoy

Eija Lappalainen, Anne Leinonen: Routasisarukset
Kustantaja: Wsoy 2011
Isbn: 978-951-0-37777-2
398 s. 

Tyylipuhdasta kotimaista dystopiaa!

”Marras ei ollut syyllinen. Marien kuolema oli vahinko. Tiesin että se oli vahinko. Enkä halunnut uutta sisarusta Marraksen tilalle. Marras oli kuullut Taivaasta, koneiden täyttämästä kaupunginosasta, sekä Metsästä, jossa aikaa jäi elämästä nauttimiseen. Jonain päivänä minä seuraisin veljeäni.”

2300-luvulla ihmiskunta on jo lähes tuhonnut itsensä. Rauniokaupunkeja, romua tulvivia kaatopaikkoja ja bioterrori-iskun saastuttamia maa-alueita. Laakson alueelle kaksivuotiaana adoptoitu Utu on erilainen kuin muut sen asukkaat. Asioita ja tapoja kyseenalaistavalla tytöllä on myös outo taipumus ymmärtää ammoin hylättyjä koneita. Kun Utun kasvatti-isä Booris saa tietää, että hänestä on tullut sukukypsä nainen, Utulle yritetään sälyttää vanhimmalle lapselle uskottu vastuu perheestä. Utu on kuitenkin jo päättänyt paitsi etsiä rakkaansa myös selvittää omaan biologiseen syntyperäänsä liittyvät salaisuudet.

Neljä vuotta myöhemmin Laakson jättänyt Marras on hämillään. Tunnemuistojen sulku ei sittenkään ollut onnistunut tukahduttamaan kaikkia omantunnon ääniä. Mutta miksi ihmeessä häntä jäljittävä pikkusisko Utu oli liittynyt Sarimin johtamiin kapinallisiin ja seuraa miestä, joka itsepintaisesti uskoo vanhoihin ennustuksiin?

Teksti: Wsoy

Kävipäs hauska sattumus. Kirjastoreissulla törmäsin Routasisarukset-kirjan jatko-osaan Hiekkasotilaat. Sen kansi kiinnitti heti huomioni ja tartuin kirjaan. Takakannen perusteella kirja vaikutti hyvin kiinnostavalle, joten ensimmäinen osa, tämä Routasisarukset, oli heti etsittävä. Kaikeksi onneksi se oli kirjaston hyllyssä. Matkaan tarttuivat molemmat kirjat. Näin hyvin voi toimia kiinnostava kansi. 

Sitten sattumukseen. Viikonloppuna oli kirjamessut ja kirjailijat olivat siellä puhumassa! En ollut messun aikatauluihin tai muuhun sisältöön etukäteen tutustunut. Joten hyvä tuuri kävi, kun pääsin kuuntelemaan itse kirjailijoiden kertomusta kirjojen synnystä ja maailmasta. 

Kirjailijat kertoivat heidän kirjoittavan ensin omat kappaleensa ja sen jälkeen muokkaavan yhdessä tekstiä niin kauan, että se kuulostaa kolmannen kirjoittamalta. Sen myös huomaa kirjasta. Siinä ei kuulu kirjoittajan ääni eri kappaleiden välillä, vaan kirja voisi olla kokonaan yhden ihmisen kirjoittama. Myös hahmot ja maailma on yhdessä luotu. Ideariihessä lentelee villejäkin ideoita, joita sitten kokonaisuuden hahmottuessa karsitaan hurjimmasta päästä pois. 

Kirjailijat Anne ja Eija ovat lapsuudenystävät, kotoisin eteläsavolaisesta kylästä. Fantasiamaailma on vienyt heidät mennessään jo lapsuudessa. Pitkin metsiä on menty miekkojen kanssa leikkimässä roolileikkejä. Myös yhteisiä tarinoita on jo tuolloin kirjoitettu. Yhteinen kirjailijataival on siis pitkä. 

Itse kirjaan. Tämä oli laadukas dystopia. Kirjailijat ovat luoneet uskottavan maailman. Yksi tulevaisuuden kuva. Suurin osa maailmasta on jo asumiskelvotonta. Uutta materiaalia ei ole varaa tuottaa, raaka-aineet ovat vähissä. Sen sijaan kaatopaikat ovat aarreaittoja, joista haetaan käyttökelpoisia tavaroita ja raaka-aineita tavaroiden valmistamiseen. Kerskakulutus on jo historiaa. 

Syntyvyttä kirjassa säännöstellään rankasti ja vain perimältään edustuskelpoiset ihmiset saavat lisääntyä. Muilta viedään hedelmällisyys. Itselläni tämä herätti paljon ajatuksia. Olemmeko jo tuolla tiellä? Otammeko sikiöseulonnoilla ensimmäisiä askelia tuohon suuntaan? Jalostamme ihmistä, valitsemme ketkä ovat elinkelpoisia. Kenellä on oikeus elää. Esikoisen kehitysvamman myötä olen tätä kysymystä paljonkin miettinyt ja tämän hetkinen suuntaus aiheuttaa minussa surua ja jopa epäuskoa. Pitääkö ihmisen olla täydellinen? Ja millainen on täydellinen ihminen? Mitataanko sitä tuottavuudella vai inhimillisyydellä, empatiakyvyllä? En tiedä ovatko kirjailijat halunneet ottaa tällä teemalla kantaa sikiöseulontoihin. Minä näin jatkumonen tämän hetken tilanteesta tuonne asti. Kirjan skenaario voi olla yksi suunta johon menemme. Itse toivon, että näin ei käy. Että ymmärrämme kaikkien ihmisten olevan arvokkaita, omana itsenään. 

Pidin päähenkilöistä Utusta ja Marraksesta. Kumpikaan ei ollut täydellinen. He kompastelivat omien virheiden kanssa, olematta suoraan hyviä tai pahoja. Kasvua ihmisenä tapahtui jo ensimmäisen osan aikana. Omista virheistä opittiin ja sinisilmäisyys katoaa. Tarinaa kerrottiin vuoroin Utun näkökulmasta, vuoroin Marraksen. Samoja tapahtumia sai kurkistaa kummankin ajatusmaailman kautta. Se toi lisäulottuvuutta tarinaan.

Kirjassa kerrotaan myös tarinoita Regosta. Alkuun luin niitä pitkin hampain. Minulla on oma henkilökohtainen ongelma tarinoita tarinan sisässä kohtaan. Pian kuitenkin alkoi hahmottumaan, että näihin tarinoihin taitaa liittyä muutakin kuin vain perimätiedon välittäminen lukijalle. Mahtaakohan Regon tarina kietoutua vielä tiivimmin tarinaan jossain vaiheessa?

Tämä oli oikein virkistävä lukukokemus. Laadukas nuorten dystopia. Kakkososa onkin jo iltaluvuissa hyvää vauhtia etenemässä. 

Minun arvioni: tomeraa toimintaa, minulle jopa antoisa kirja.