Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Kustantaja: 2012
Isbn: 978-951-1-25928-2
350 s.

Viisivuotias Terttu-tyttö sotkee isän ja pojan kuviot pehmoponeilla, paljeteilla ja täysin kehittyneellä naisen logiikalla.
 

Yösyöttö-romaanista tuttujen Antti ja Paavo Pasasen pienperheen elämä on uomissaan. Tarhaikään varttunut Paavo on Pokemonien ja pikkuautojen asiantuntija, ja Antti-isä uskaltaa jo luottaa maalaisjärkeen. Niin Antille kuin Paavollekin tärkeä on samassa elämäntilanteessa oleva Enni Terttu-tyttärineen.

Arki menee uusiksi, kun Tertusta yllättäen tulee Pasasen perheen tilapäisjäsen. Antilla ei ole ollut aavistustakaan niistä lukuisista tavoista, joilla tyttölapsen koko olemassaolon tapa eroaa pikkupojan elämästä. Puhumattakaan siitä, kuinka monta vaaleanpunaisen erisävyä maailmassa oikein onkaan.

Tertun pitkäksi venähtävä vierailu koettelee hermoja, mutta osoittautuu myös opettavaiseksi – arvaamattomillakin tavoilla.

Tykkäsin, tykkäsin kovasti.  Ei häpeillyt yhtään Yösyötölle. Saattoi olla jopa hivenen parempikin. Minä jopa hihittelin välillä ääneen. En meinaten kovin usein naura kirjaa lukiessani, vaikka sen hauskaksi kokisinkin. Usein miten hirnun mielessäni. Mutta nyt pyrskähteli uloskin päin. 

Miinusääniä sai kuitenkin vähän liian pitkälle viety Pihla-Puolukan karrikointi ja myös hänen edustaman tyylisuunnan parjaaminen. Minulle jäi sellainen tunnelma, että kirjailija piti täysin sekopäisenä touhuna sukupuolineutraalisuutta, luomupiirejä ja kantoliinailua. Ja että jotenkin hyväksyttävämpää ja todellisempaa on se, että syödään muiden äitien tekemää ruokaa ja tytöt käyttää vain vaaleanpunaista.

Toki kirjan tyyli on karrikointi. Yksinkertaistaminen. Mustavalkoisuus. Mutta ne voinut välttyä ärsyyntymästä paikoin asiasta.

Myöskin Antin kehitysvammaisen veljen Jannen käsittely kirjassa oli kovin ristiriitaista. Välillä Janne oli toimintakykyinen, melko hyvin itsenäisesti pärjäävä ja toisinaan taas kovin lapsellinen ja lapsenomainen. Ehkä tämä ei pistä silmään, jos itsellään ei ole kokemusta kehitysvammaisten maailmasta. Itselläni pisti. Kyllä ne kehitysvammaisetkin kasvavat aikuisiksi. Aivan kuin Janne olisi ollut kaksi eri ihmistä, samassa paketissa.

Enihau. Pitkää miinusta en anna. Päällimmäinen tunnelma oli hauskuus. Kirja oli kepeä, vaikka Ennin kohtalo ei niin kepeä ollutkaan. Nopea luettava ja pakko ahmia kerralla koko kirja. 

Suosittelen!

Minun arvioni: tomeraa toimintaa ja hyvän mielen kirja.