Enkelipeli

Carlos Ruiz Zafón, Enkelipeli
Kustantaja: Otava 2009
Isbn: 978-951-1-23223-0
noin 580 s.

Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David Martínin nimi. Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli toistaa kirjeessään vuosi sitten esittämänsä tarjouksen. Hän lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään Corellin tarjouksen – mutta hinta on kovin mahdollinen.

Kirja sijoittuu aikaan ennen Tuulen varjoa. Se kietoutuu osiltaan yhteen Tuulen varjon kanssa, olematta kuitenkaan sen esinäytös. Tuulen varjon lukeminen siten antaa lisäpontta ja mielenkiintoa tälle kirjalle, mutta sen lukeminen ei ole edellytys, jotta tämän kirjan juonessa pysyisi perässä.

Kirjan tunnelma on synkkä, sumuisen öinen, väkivaltainen ja tahmea. Tahmealla en tarkoita juonen etenemistä, vaan päähenkilön takertumista tiukasti kiinni hänen päänmenoksi punottuun seittiin. Tämäkin tarina liittyy tiiviisti kirjoihin, ja myös niiden kirjoittamiseen.

Ihan yhtä oivaltava tämä kirja ei mielestäni ole kuin oli Tuulen varjo. Jäin kaipaamaan Tuulen varjossa käytyjä nokkelia keskusteluja. Kielikään ei mielestäni ollut yhtä runollisen kuvaavaa. Yksi kirjailijan tyylierikoisuus on valtavan pitkät virkkeet. Ne ovat välillä monen rivin mittaisia, jopa kokonaisen kappaleen. Silti ne ovat täysin luettavissa ja taidolla rakennettuja.

Sivulta 322:

- Kun hän sanoo että sepä ikävää, niin kuin hän tulee sanomaan, loihdit kasvoillesi pulaan joutuneen neitokaisen ilmeen ja tunnustat hänelle mielellään parin kyyneleen kera, että isäsi on tehnyt sinut perinnöttömäksi ja haluaa sulkea sinut luostariin ja siksi olet ajatellut, että jospa voisit olla siellä töissä muutaman tunnin päivässä, ihan vain kokeeksi, kolmen prosentin provisiolla siitä mitä saat myydyksi, jotta voisit rakentaa itsellesi tulevaisuuden kaukana luostareista ajatuksen ja toiminnan vapautta kannattavana ja kirjallisuuden levittämiseen antautuneena naisena.

Lukukokemustani häiritsi suunnattomasti se, että luin sitä lyhyissä pätkissä. Ulkohommat ovat pitäneet kiireisenä ja kun vihdoin illalla olen ehtinyt tarttumaan kirjaan, onnistuin lukea muutaman sivun ennen nukkumatin hyökkäystä. En siis oikein päässyt kunnolla vauhtiin missään kohdin. Se jätti minulle tunnelman, että kirja tökkii, vaikka vika ei ollut kirjassa, vaan olosuhteissa. Monta kertaa mietin jättäväni kesken ja lukevani paremmalla ajalla. Sillä tämäkin kirja lumosi kaikesta huolimatta ja koin, että pätkälukemisella hyvä kirja menettää osan tenhostaan. Onneksi viimeiset pari-kolme sataa sivua sain luettua rauhassa ja sain kirjan temmosta ja tunnelmasti kiinni.

Pidin tästäkin kirjasta paljon. Yhtä rakastunut en ole kuin Tuulen varjoon. Johtuiko itse kirjasta vai haastavista lukuolosuhteista? En tiedä. Hieman minulle jäi hämärän peittoon, mitä kummaa loppujen lopuksi oikein tapahtui. Mutta seuraavaa kirjaa kirjailijalta odotan innolla!

Minun arvioni: tomeraa toimintaa.